Kuvagalleria

Kuvatekstit 24.5.2013 metsäpäivän yllä oleviin kuviin:

Vesannon yhtenäiskoulun 8-luokkalaiset kävivät ensin katsomassa aikaisemmin istutetun metsän kasvua

Pohjois-Savon Metsänhoitoyhdistyksestä Kimmo Karhatsu näytti kuinka kuusentaimia istutetaan pottiputkella

8-luokkalaiset levittäytyivät hakkuuaukealle istuttamaan taimia

Kimmo ohjasi oppilaita myös kädestä pitäen

Kaikki pääsivät kokeilemaan istuttamista

Oppilaat neuvoivat istuttamista toisilleen

Pieni kuusentaimi valmiina kasvamaan isoksi puuksi

Iisveden Sahalle tuotuja kuusitukkeja lajitellaan kasohin

Tukkirekka on tärkeässä roolissa puun kuljetuksessa

Näin tukit jatkavat matkaansa sahalla

Oppilaat saivat nähdä sahan toimintaa myös korkeammalta

Tässä mennään saharakennukseen

Täällä tukeista tehdään lautatavaraa

Laudat ovat ensin sekalaisessa läjässä

Sahalla laudat pinotaan lopulta siisteihin pinoihin valmiina kuljetettavaksi eteenpäin

Kasvimaakerholaiset Sadonkorjuujuhlassa. Herkkuina porkkanasämpylöitä, perunasalaattia, punajuurisalaattia, herneitä, yms.
Kasvulaatikon reunalla mutusteltiin herkkuja.
Salaatit, herneet ja persiljat sulassa sovussa
4H-Kasvimaa -kesäkerhossa pääsee itse tekemään ja seuraamaan kasvun ihmeitä. Klikkaa kuvasta Kasvimaa-kerhosivulle ja tule sinäkin mukaan :)

Niiniveden kerhon sählykerta

Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.
Sählypelin jälkeen Niiniveden 4H-kerholaiset malttoivat istahtaa yhteiskuvaan
"Taidetta" Imatra 2010-leiriltä

 

Suomen Metsäsäätiö tukee metsäpäivien kuljetuksia.