Vapaaehtoisilla on vapautta ja vastuuta

30.12.2013

Vesannon 4H-yhdistyksen järjestämää 4H-nuorisotoimintaa johdetaan toistaiseksi vapaaehtoisvoimin.

Kiitos parista yhteistyön vuodesta Vesannon 4H-yhdistyksessä!

Toiminnanjohtaja Heli Nuutisen työsuhde päättyy vuoden 2013 lopussa. Hän on toiminut yhdistyksen toiminnanjohtajana 1.3.2012 alkaen Pohjois-Savon 4H-piirin kanssa tehdyn ostopalvelusopimuksen kautta.

Vesannon 4H-yhdistyksellä on vahvat yhteistyöperinteet koulun kanssa tehtävästä luonto- ja metsätoiminnasta, jota halutaan jatkaa edelleen muun muassa koulun Puuhakerhon ja metsäisten retki- ja teemapäivien puitteissa. Niiniveden Nuorisoseuran talolla toimii aktiivinen 4H-kerho, johon mahtuu uusiakin kerholaisia mukaan.

4H-yhdistys kannustaa myös uusien kerhojen perustamiseen. Mutta mikään kerho ei voi toimia ellei niissä käy reippaita lapsia ja nuoria. Ja elleivät aikuiset ja isommat nuoret ota vastuuta kerhojen ohjaamisesta. Hyvä idea voisi olla yhteinen kerhonohjaajarinki, jolloin itse kullekin ohjaajalle tulisi kerhon pitovuoro esimerkiksi kerran kuukaudessa. Niin, ja yhteiskyydeillä pääsee tarpeen mukaan vaikka toiselle puolelle pitäjää, eikös vaan!

Jo perinteeksi on muodostunut osallistuminen REISKA-MM-kisojen aikaan yhteiseen koko kylän tapahtumaan. Viime kesänä järjestettiin samaan aikaan luontopolkukilpailu ja edellisenä kesänä oltiin mukana torilla. Tottahan toki myös retkiä tehdään yhteistyössä. Kuluneena kesänä käytiin Powerparkissa ja edellisenä Särkänniemessä. Minnekäs haluaisitte suunnattavan kesällä 2014? Vinkit voi lähettää, vaikka Ota yhteyttä / anna palautetta -lomakkeella.